Käytiin nuoren tammani kanssa moikkaamassa tämän emää, Foxtrail Canarya, eli Kanaa. Kaksikko vaikutti alkuun hieman vierastavan toisiaan, mutta yhteinen sävel löytyi pian. Vieroituksesta on vierähtäny hyvin aikaa ja Chickin koulutus on saatu päätköseen. Tamma onkin kokeillu ensimmäisiä kilpailuitaan ja ylpeänä esitteli lennokasta raviaan vieläkin ylpeämmälle emälleen. Kana joutui hieman muistuttamaan nuorikkoaan olemaan hevosiksi, tämän maistellessa sähköaitaa, jossa valitettavasti ei kulkenu sillä hetkellä virtaa. Pukkilaukkaa laitumen ympäri juokseva kaksikko tuli edelleen yhtä hyvin toimeen keskenään ja pian sitä oltiinki rapsuttelemassa toisiaan. Hetken leikkimielisen kiusimisen ja leikkiin yllyttämisen jälkeen, Chick lopetti kun mamma laitto stopin riehumiselle. Vaikkei Kana mikään ikäloppu oo, tamma näytti kuitenkin vanhemman esimerkkiä ja jatkoi kesken jäänyttä koulutusta (ainakin Kanan mielestä) jälkeläisensä kohalla. Kanan omistajan kanssa puhuttiin tulevaisuuden suunnitelmista ja siitä, mite mahollisesti olisin toteuttamassa niitä. Hetken aikaa nainen luuli mun luopuvan Chickistä, mut noin osaavaa ja yhteistyöhalusta nuorta saa hakea. Joten ehei, mä en oo antamassa tammaa mihkään! -- Osallistuttiin Wintterin kanssa Auburn Estaten Kalla Cupin toisessa osakilpailussa kahteen koululuokkaan; vaativaan A:han ja B:hen. Sijoituttiin hienosti, mukaan lähti nimittäin sinivalkoinen sekä sininen ruusuke!
Alta löydät meidän kisatunnelmista aamulla. "Huomenia" kuulu ääni mun selän takaa. Taisin säpsähtää sitä enemmän kuin Wintteri. "Huomenta vain" vastasin tummahiuksiselle miehelle. Mun aivot tais olla hieman unessa, sillä meni useempi hetki rekisteröidä miehen kasvot. Olipa hän komea. Mies käveli omalle trailerilleen ja pian traikun perästä näkyi vaalea takamus. Jos mies oli komea, hevonen oli jumalallinen. Wintter hörähti uudelle tuttavuudelle ja jouduin pitämään hevosta vähän tiukemmassa otteessa. "Oliko hän se Sokkien oma kasvatti?" utelin varovasti. Mies katto muhun pehmeä hymy kasvoillaan ja nyökkäsi. "Kallan Fallfudge, nuorehko tamma" mies vastasi ja taputti voikkoa kaulalle. "Kaunis" totesin. Samassa tajusin miettiväni miltä itse näytin muiden udellessa Wintteristä. Loppujen lopuks, en tiedä yhtään miksi mä Wintterin ostin. Mut toisaalta, mulla oli pitkään suunnitelmissa ostaa oma hevonen. Joku, jonka kans kehittyy ratsastajana. Mun taso oriin nähden ainakin oli miinuksen puolella, mut eiköhän se täs ajan kans parane entisestään kuin kohisten. Ainakin ensimmäinen osakilpailu meni paremmin ku ajattelin (jos siis alkujännitystä ei muistele). Sitä tunnetta mä en ikinä unoha, jonka koin taluttaessani ensimmäistä omaa hevostani talliin odottamaan seuraavia haasteita mun kans. Enkä sitä ilmettä Jonin kasvoilla, ku sain näyttää sille Wintterin kuvan ekaa kertaa. Muistan sen päivän ku eilisen. Ville tuli auttaa mua varusteiden kanssa ja päätettiin samantein kattoo mihin tästä orista mun käsissä oli. Mun sininen huppari sopi hienosti orin karvapeitteeseen ja miten hienosti meijän yhteistyö alko pelaa alusta alkaen. Tai ainakin se tuntu siltä satulaan. Salaa haaveilin pitkästä ja rauhallisesta maastoreissusta Jonin ja tämän tamman kanssa, mut tiesin ettei se tulis onnistuu. Ei nii pitkää, ku ruunaisin Wintterin ja sitä mä en aikonu. Varsinkaan Chickchickin jälkeen. Mä en ollu kertaakaan kyseenalaistanu mun päätöstä ostaa Wintteri. Olihan meijän meno ollu joskus aika päätöntä, varsinkin alussa, mut oltiin kehitytty kaksikkona aikas paljon, jos siis multa kysyttiin. Jon oli pariin otteeseen käyny kuvaamassa meijän menoa ja omaan silmään sattu kaikki maholliset epäkohdat, Jon sen sijaan osotti mulle ne asiat, joissa me onnistuttiin yksikkönä. Nyt rakas valkea odotti hieman kärsimättömänä kilpailuiden alkua ja halusi päästä näyttämään kaikille osaamisensa. Mua vähän jännitti, miten meillä menis tänä vuonna. Lähtiessäni viemään yli-innokasta oria kohti talliin, mua jopa vähän pelotti, oliko Amanda Sokka yhtä nyrpeenä kattomassa meijän suoritusta, kuten nainen aikasemmin oli valmennuksen aikana tehnyt. Tuskimpa. Meillä oli Wintterin kanssa seurakisat Seppeleessä, jossa Master-tason valmentaja ja GP-tason kouluratsastaja Henry Sääri oli tuomaroimassa luokkia. Totta kai mua stressas ja hypin pitkin poikin Ruskan tallia ku tehtiin lähtöä kohti Seppelettä. Wintter taasen pysy ihanan rauhallisena ja se jotenki vaan kesti mun hötkyilyn. Ite suoritus meni yllättävän hyvin. Vaikkei luokat ollu mitään maailman vaativimpia, mä otin sen vaan enemmän treeninä meijän kahen työskentelyn suhteen. Kovin montaa kisaa ei olla Wintterin kanssa ehitty kiertää, joten kaikki apu on aina tervetullutta. Pienen varpusen lentoon lähtö kuitenkin säpsäytti Wintterin ja se otti pari harha-askelta kohti kentän keskustaa. Siitä varmasti tulisi sanomista. Muuten täysin rataan keskittynyt ori teki parhaansa ja se antoi kaikkensa. Kuten myös minä. Radan loppuun olin älyttömän tyytyväinen meijän suoritukseen. Olin muistanu kaikki siirtymiset ja tiet ja ori mun alla oli kuunnellu hankaamatta yhtään vastaan. Taputtelin sitä poistuessamme kentältä ja pari ylimäärästä porkkanaa päästessämme trailerille purkamaan kamoja. Tuomarin kommentti "Erinomainen tahti ja esiintyminen tänään. Harmillinen rikko säpsähdyksen takia. Eleetöntä ratsastusta, hyvin opetellut tiet." Ennen joulua mulla oli mukavasti aikaa käydä hevoskaupoilla Saksassa, ihan oman mielenkiinnon vuoksi. En mä sieltä mitään lähteny ostamaan, mut kumminkaa en päässy tyhjin käsin sieltä lähtemään, tavallaan. Helmwaldiin palautunu kasvatti Winter oli ilmotettu myyntiin ja nimi jo itessään kiehto mua. Jäinki innolla oottamaan millanen ilmestys tää hevonen olis. Hienoista vanhemmista ei ollu epäilystäkään kimon orin astellessa miehen perässä esittelykehään. Orille asetettu hintapyyntökää ei ollu kovin paha. Orilla ei oo jälkikasvua vaikka onkin ollu jalostuksessa jo jonkin aikaa. Juttelin välittäjän kanssa kentän laidalla ja nainen kerto englanniks orin olevan edelleen yhtä energinen kuin nuorena, vaikka kaikista aktiivisin kilpailu oli jätetty jo hevosen "korkean" iän vuoksi. Mulle kaheksan vuotias on hevonen parhaas iäs. Soitin äitille kotimaahan ja puhuin sen kanssa orista. Vaikka mutsin muistisairaus oli edenny jo aika pitkälle, edellee nainen muisti mun rakkauden hevosiin ja monen vuoden takasen haaveen omasta hevosesta. Mutsi ei pitäny tätä ostosta tyhmänä, kunhan vaan ite huolehtisin kaiken. Lähin ite 17. päivä takasin Suomeen ja seuraavalla viikolla torstaina 21.12. Kytömäen yksityistallin pihaan ajo vieras traileri mukanaan mun ensimmäinen iki oma hevonen. Mua jännitti ihan älyttömästi, vaikka olin miljoona kertaa ollu hevosten kans tekemisissä maasta ja selästä käsin. Helposti me saatiin ori ulos reissunsa päätteeks ja mä lähin viemää sitä suoraan talliin. Ruskan talli piti sisällään enemmän kylmäverisiä ja raskaita puokkeja. Ykskään ei ollu niin siro ja osaava ku Winter. Seuraavat taitajat varmaan löytys Auburnista, Kallan kylästä ihan naapurissa. Purin kuljetussuojat ja muut härpäkkeet hevoselta ja päästin sen karsinaan päiväheinien pariin. Ekan päivän kimo sais viettää sisällä, huomenna päästäs tutustuu Suomen "talviseen" ulkoilmaan. |
K I R J O I T U K S I A
K O K O B L O G I S S A Markus ?Yli kahdenkymmenen ikävuoden jälkeen mun oli pakko saaha itelleni oma kauramopo, joten sellasen löysin, ostin ja hain. Saksasta. Tässä on meidän matkasta. #tagit |